Ekskursio Lähetyshiippakunnan messuun

Tässäpä taas jatkoa Yhteysmatkat-sarjaan. Kirjoitus on tehty muistiinpanojeni ja muistini pohjalta, joten joitakin virheitä voi esiintyä, vaikka pyrinkin kertomaan totuudenmukaisesti.

Pakkanen ei ollut kovin kova kävellessäni kohti vapaaseurakunnan rakennusta. Tällä kertaa en tosin ollut menossa vapaakirkolliseen tilaisuuteen, vaan luterilaiseen. Asia on nimittäin niin, että niin sanottu Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta pitää messujaan vapaaseurakunnan tiloissa. Se, mistä on kyse, kirkastunee useammille, kun mainitaan käsite Luther-säätiö. Säätiö ja lähetyshiippakunta liittyvät toisiinsa, mutta en ole täysin varma niiden luonteesta. Kyseessä oli kuitenkin omasta näkökulmastani sellainen konservatiivista luterilaisuutta edustava tilaisuus.

Kättelin pastoria, jonka tunnen, sekä tervehdin muutamia muitakin tuttavia. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun käyn vastaavassa tilaisuudessa paikkakunnallani. Minulle annettiin tuttuun tapaan messukaava, Virsikirja ja Luterilaisia virsiä -kirja.

Vapaakirkollisessa tilassa oli joitakin luterilaisia elementtejä. Seinän puuristin tiedän kuuluvan itse vapaaseurakuntaan, mutta edessä oli alttari, jolla oli krusifiksi, liinalla peitetty malja, hopeaisennäköisiä esineitä, kannu ja kaksi kynttilää, jotka viestivät luterilaisuudesta. Alttari oli peitetty valkealla liinalla, jonka päällä olevassa vihreässä liinassa oli lammas risti päänsä taustalla. Myös pastorilla oli vihreää yllään. Virsinumerot oli nähtävissä taululla.

Pastori sanoi tervetulotoivotuksen ja esittäytyi. Hän puhui seurakunnasta, joka ei ole yleisö, joka seuraa pastorin toimia. Lisäksi hän puhui liturgiasta, ristisaatosta sekä ehtoollisesta. Tilaisuuden alussa oli ristisaatto, jossa risti tuotiin laulun aikana tilan etuosaan. Sen aikana oltiin seisomassa. Itse nousin myös, mutta jokin epäröinnin kaltainen oli minulla läsnä nousemisen suhteen. En tosin ole varma, miksi.

Alkusiunauksessa pastori sanoi tutut sanat: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, joihin vastattiin sanomalla: "Aamen, aamen, aamen." Sitten pastori sanoi: "Herra olkoon teidän kanssanne", ja vastaus kuului: "Niin myös sinun henkesi kanssa". Johdantosanoissa pastori puhui sanoja uskosta.

Sitten seurasi synnintunnustus: kaavasta luettiin sanat, joissa mainittiin Pietari, syntinen nainen ja ristin ryöväri. Tämän jälkeen tuli synninpäästö, aamen sanottiin jälleen kolmesti ja kaavan mukaisesti perässä tuli kiitosrukous.

"Herra armahda" ja "Kunnia Jumalalle" olivat muistaakseni laulunomaisia jaksoja, joiden jälkeen laulettiin vielä neljäs säkeistö aiemmasta laulusta. Rukouksen jälkeen alkoi sanan lukeminen, jonka aikana noustiin seisomaan. Kun pastori oli lukenut kaksi tekstiä (toinen oli epistola), hän muistaakseni sanoi kummankin jälkeen: "Tämä on Jumalan sanaa", johon vastattiin: "Jumalalle kiitos". Katkelmien välissä oli laulua.

Messukaavassa luki joidenkin osioiden kohdalla suluissa latinanoloisia nimityksiä. Esimerkiksi päivän virren kohdalla luki "Graduale", saarnan kohdalla "Homilia" ja uhrivirren kohdalla "Offertorium". Virren laulettuamme oli evankeliumitekstin vuoro. Pastori ilmoitti päivän evankeliumin, sitä seurasi kolminkertainen halleluja. Evankeliumitekstin luettuaan pastori sanoikin: "Tämä on pyhä evankeliumi", johon vastattiin: "Ylistys sinulle, Kristus." Pastori myös luki evankeliumin pöntön takaa alttarin tauksen sijaan.

Vuorossa oli saarna, ja sain hieman hengähtää. Oli hieman vaikeaa pysyä mukana, etenkin, kun tein muistiinpanoja ja aika usein noustiin seisomaan. Saarna oli mielestäni hyvä, sen pohjana oli Evankeliumin Johanneksen mukaan kertomus samarialaisen naisen todistuksesta. Puhe rohkaisi minua. Kiinnitin huomioni lisäksi siihen, että muun luterilaisuuden tapaan "sanaa ja sakramentteja" pidetään täälläkin asioina, joissa Jumala on tavattavissa konkreettisimmin. Eli tietynlainen messukeskeinen ajattelutapa on havaintoni mukaan luterilaisuudelle tyypillistä.

Saarnan jälkeen tuli Nikean uskontunnustus. En yhtynyt itse kaikkeen sen sisältöön: en esimerkiksi ollut varma, uskonko Pyhästä Hengestä samoin kuin siinä sanotaan, enkä myöskään tunnusta yhtä kastetta syntien anteeksiantamiseksi, vaan yhden kasteen syntien anteeksiantamisen johdosta. Pastori kertoi joitakin ilmoituksia mainiten muun muassa kirkkokahveista. Seurasi uhrivirsi, jonka aikana rahaa kerättiin ja se käsittääkseni vietiin etualalle pastorin rukoiltavaksi.

Yhteisessä esirukouksessa muistettiin monia eri asioita ja ihmisiä. Ennen ehtoollista oli vuoropuhelua, jossa sanottiin muistaakseni suunnilleen näin:

Pastori: Herra olkoon teidän kanssanne.

Seurakunta: Niin myös sinun henkesi kanssa.

Pastori: Ylentäkää sydämenne.

Seurakunta: Ylennämme sen Herran puoleen.

Pastori: Kiittäkäämme Herraa Jumalaamme.

Seurakunta: Niin on oikein ja arvollista.

Kaavassa oli mainittu "Prefaatio", joka kaiketi oli pastorin rukousta. Laulettiin Pyhä-laulu ja sitten pastori alkoi rukouksen jälkeen sanoa ehtoollisen asetussanoja. Tämän osuuden aikana hän kohotti maljaa ja välillä kumartui alttarin ääreen käsiään vasten.

Aamen sanottiin jälleen kolmesti, sitten rukoiltiin Isä meidän (Pater noster). Se tapahtui ikään kuin laulamalla. Itse en oikein saanut keskityttyä, ja rukoilinkin rukouksen myöhemmin, tosin hieman eri sanoin anteeksipyyntökohdassa.

Pastori sanoi: Herran rauha olkoon teidän kanssanne, johon vastattiin: Niin myös sinun henkesi kanssa. Sanottiin vielä vuorosanoja ja laulettiin Jumalan Karitsa. Sitten pastori sanoi kutsun tulla ja kohotti aineet. Ihmiset alkoivat mennä ehtoolliselle.

Itse en mennyt, kuten en näissä messuissa ole muutenkaan mennyt. Syy on se, että en halua seurata luterilaista tunnustusta, joka on eräs "vaatimus" tai sen kaltainen messukaavan takakannessa olevassa listassa ehtoolliselle tulijoita koskien. En tavallaan halua julistaa jotain, mihin en usko.

Ehtoollisen aikana laulettiin. Ateria meni siten, että ihmiset polvistuivat kaiteiden ääreen ja pastori kiersi jakamassa aineita sanojen sanoja ihmisille. Ennen ihmisten lähtöä hän sanoi vielä jotain ja kohotti aineet. Sitten ihmiset nousivat ja seuraavat pääsivät tilalle. Olin huomaavinani, että lopuksi pastori sanoi sanat itselleen ja otti sitten ehtoollista.

Seurasi laulu "Simeonin kiitosvirsi" (Nunc dimittis). Sitten oli ylistystä ja Herran siunaus tutuilla sanoilla. Viimeisten kohtien joukossa oli "Lähettäminen", jossa sanottiin: Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten. Sitten oli päätösvirsi ja ristin vieminen pois. Lopussa, kuten aiemminkin, oli virsi Luterilaisia virsiä -kirjasta Virsikirjan sijaan.

Jutustelin hieman erään ihmisen kanssa, ja valuin alakertaan, jossa oli tarjolla juomista ja kahvileipää. Juttelin parin tuntemattomamman kanssa, siitä kiitos Herralle. Minun kanssani samaan pöytään istui tuttaviani sekä itse pastori. Juttelimme normaalin keskustelun lisäksi Luther-säätiöstä, Suomen evankelisluterilaisesta lähetyshiippakunnasta ja muusta luterilaisuudesta. Oli mukavaa päästä puheisiin ihmisten kanssa, koin sen vahvistavan yhteyttä.

Lähdin tilaisuudesta, ja minulle jäi siitä hyvä fiilis. Olkoonkin, että en kannata kaavamaisuutta ja muotomenoa, mutta silloin tällöin mielelläni käyn tällaisessakin messussa, erityisesti ihmiskontaktien takia. Tulin ajatelleeksi, että se hyvä puoli tässä eri tunnustuskuntien tilaisuuksissa kiertämisessä on, että kyllästymään ei pääse ehkä niin helposti jonkun tietyn liikkeen tapoihin.

Jumala johdattakoon askeliani eteenpäin.