Lukijani! Tällä kertaa oli hyvin kiintoisa ja ajatuksia herättävä yhteysmatka. Ja tosiaankin YHTEYDESTÄ lienee tällä kertaa hieman totuttua enemmän kerrottavaa.
Rakennus, johon menin, oli sama kuin aiemmalla kerralla. Mutta tällä kertaa oli kyseessä nuortenilta, jollaisessa olen ollut aiemminkin samassa paikassa. Saatuani auton parkkiin rakennuksen viereen riensin ovelle, ja niin kuin olin odottanutkin, siellä oltiin vastassa. Sain karkin, kuten aiemmillakin kerroilla, ja toivotin hyvää iltaa.
Vein takin naulaan ja suljin kännykkäni salin ovessa olevan merkin takia. Menin istumaan etuosaan ja näin seinälle heijastettuna tervetulotoivotuksen nuorteniltaan. Pian tilaisuus alkoi ja musisoija sanoi muutaman sanan. Sitten alkoi musiikin esittäminen, jonka aikana salissa istujat eivät vielä laulaneet. Mieleeni juolahti, että pitäisikö käydä katsomassa, oliko rakennuksen takana pysäköinti maksutonta. Niin sitten lähdin suunnilleen laulun loppumisen ja rukouksen alkamisen aikoihin ja tarkistettuani asian palasin takaisin. Silloin oli menossa tuttu yhteislaulu, johon yhdyin.
Juontaja asteli eteen ja alkoi rukousosuus. Juontaja kutsui pari penkillä istunutta ja rukoili ensin itse. Sitten tuli väliosuus, jossa toinen kutsutuista esitti asian, jonka puolesta rukoiltaisiin. Rukoukset olivat voimallisia ja itsekin yhdyin niihin sydämestäni ja uskon, että vastaus tulee! Viime aikoina olen enemmän alkanut ajatella, että rukoukset eivät ole turhia ja että Jumala todella vastaa niihin.
Rukousten jälkeen ilmoitettiin, että solujohtajuuskoulutukseen - jos muistan termin oikein - ovat tervetulleita opetuslapseuskurssin käyneet. Jäin miettimään tätä. Entä ovatko sinne tervetulleita ketkään muut? Soluthan ovat käsittääkseni pienryhmiä, joissa on muutamia jäseniä, ja ne kokoontuvat yleensä kodeissa. Itsekin olen eräässä mukana omalla paikkakunnallani. Sillä ei kuitenkaan ole minun aikanani ollut kovin näkyvää "johtajaa", enemmänkin nimellinen. Enkä ole kokenut, että johtajaa pienryhmälle tarvittaisiinkaan. Emmekö voisi olla vain tasavertainen uskovaisten joukko, joka kokoontuu yhteen Jeesuksen nimessä?
No, asiaan kuitenkin... Eli jos Jumala nyt teoriassa kutsuisi jonkun "solujohtajaksi", niin hänellekö ei tätä virkaa suotaisi, jos hän ei ole käynyt kurssia, ehkä jopa kahta? Uskon Jumalan varustavan siihen, mihin kutsuu, ja se voi kyllä minusta tapahtua useampaakin tietä kuin kurssin kautta.
Ilta jatkui ja kolehtia kerättiin laulun aikana, itse en antanut rahaa. Eräs nuori tuli kertomaan kokemuksistaan raamattukoulusta ulkomailla. Raamattukouluasiaa olen miettinyt myös itsekseni. Monet kertovat, että se on parantanut Jumalasuhdetta ja ollut hyväksi. Itsekin olen ajatellut - mutten kovinkaan vakavasti - opiskelua sellaisessa. Mutta mieltäni askarruttaa, miten tunnustuskunnallisia ja mihin suunteen tunnustuksellisia raamattukoulut ovat. Esim. ovatko ne kovinkin vahvasti helluntailaisia tai vapaakirkollisia. Itseäni ei jotenkin sellainen inspaa. En liioin ole innoissani siitä, miten raamattukouluissa koulutetaan ihmisiä jonkin tietyn kirkkokunnan pastoriksi. Mutta uskon kyllä, että opiskelu raamattukoulussa voi olla uskonelämälle virkistävä kokemus.
Seurasi taas biisejä ja sitten muuan nainen meni puhumaan. Aiheena oli Jumalan rakkaus. Puheen sisältö oli hyvin raamatullinen, mutta paljon oli asioita, joita jo tiesin. Oli siinä uuttakin pohtimisen aihetta. Mietin, oliko puhe enemmän opetusta vai saarnaamista. Tilaisuudessa sitä kutsuttiin julistamiseksi. Raamatun perusteella ajattelen, että seurakunnan opetus on vain miesten tehtävä (1. Tim. 2:12), mutta saarnaaminen (raamatullisessa merkityksessä) ja julistaminen kuuluvat mielestäni myös naisille. Puheen alussa muistaakseni mainittiin jotain, että kevään systemaattinen opetusrunko oli suunniteltu nuortentiimissä. No, oli puhe opetus tai jokin muu, niin sisällöltään se oli mielestäni hyvä ja Raamatun mukainen. Se koskettikin minua. En halua alkaa keskittymään liikaa yksityiskohtiin, mutta toisaalta en halua unohtaa Raamatun sanaakaan.
Puhuja rukoili sitten jonkin aikaa ja pian tuli ylistysmusiikkia. Edestä kutsuttiin hieman yllättäen salissa olijoita tulemaan eteen rinkiin. Menimme ja alkoi rukous. Pidimme toisiamme käsistä kiinni. Taustalla soitettiin musiikkia. Rukouksen aikana monet tuntuivat kokevan tuntemuksia ja kielilläpuhumistakin ilmeni. Minulla ei ollut suurempia tuntemuksia, mistä ehkä olin hieman pahallakin mielellä. Tiedän, turhaa ja typerää olla sellaisesta pahalla mielellä, sillä kokemukset eivät ole pääasia, vaa Jeesus. Mutta rukoillessamme minulla oli pieni ahdistus melkein koko ajan. En ymmärrä, miksi. Tämän ringissä rukoilunhan pitäisi olla yhteyttä, eikö vain? Ja sitä se kai olikin, mutta miksi minä ahdistuin?
Yhteys oli myös rukousaiheena. Itsekin rukoilin, että ykseys toteutuisi tässä kaupungissa. Täydellinen, todellinen, konkreettinen ja näkyvä Jumalan seurakunnan ykseys, jossa ei ole ihmisten tekemiä raja-aitoja, ei lahkoja eikä eriseuroja, vaan paikkakunnan kaikki uskovat ovat todella yksi ilman että joudutaan olemaan hajaantuneina eri liikkeisiin.
Lopulta rukoiltiin Herran siunaus, jota en taida vieläkään oikein muistaa ulkoa. Siksi yleensä sen aikana energiaani kuluu enemmän sanojen muisteluun kuin itse siunauksen ajatteluun. Pitäisi kai opetella se paremmin.
Ilta ei suinkaan loppunut tähän. Minulle tultiin juttelemaan jo penkkiin palattuani ja vaihdoin muutamat sanat. Sain myös kutsun tulevaan tilaisuuteen ja kahville, joka oli tarjolla sinä iltana. Menin ulos salista ja avasin kännykkäni. Kapusin yläkertaan, jossa iltapala oli tarjolla. Maksu oli hyvin vähäinen, ja maksoin sen. Kokosin ruokaa lautaselleni ja menin istumaan pöytään. Eräs toinen tuli minua vastapäätä - ja kuinka mukavaa, alkoi pitkä hengellinen keskustelu. Illan aikana siihen liittyi muitakin ja pääsimme keskustelemaan muun muassa pelastuksesta ja Raamatun alkuteksteistä.
Oli mukavaa päästä keskusteluihin. Yhdessä juttelunkin näen osana yhteyttä ja sellaisena aika tärkeänä. Haluan itse juurikin luoda kontakteja paikkakuntani uskoviin ja tutustua heihin. No, tämä ilta oli virkistävä ja olin aidosti mukana ylistyksessä ja rukouksissa. Myös ahdistusta illassa oli mukana. Mutta siitäkin huolimatta ilta oli hyvä kokemus. Jumala on todellakin rakastava auttaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti