Pitkäperjantaina on vielä valoisaa, kun kävelen kesältä tuttua matkaa valtakunnansalille. Tilaisuus alkaa etukäteen selvittämäni mukaan klo 19:45. Ehkäpä on sopivaa olla paikalla noin viidestä kymmeneen minuttia etuajassa. Ei liian myöhään, ettei olisi kiusallista etsiä istumapaikkaa muiden jo istuessa ja katsellessa. Ei myöskään liian aikaisin, etten joutuisi liian pitkään seisoskelemaan ja keskustelemaan.
Tänään on Jehovan todistajien merkittävin juhla, Jeesuksen kuoleman muistojuhla. Tämä juhla on vain kerran vuodessa, ja silloin Jehovan todistajat viettävät sitä ateriaa, joka vastaa kristittyjen ehtoollista. Mutta he tekevät sen hyvin poikkeavalla, jopa eriskummallisella tavalla.
Olen jännittynyt ja tuttuun tapaan rukoilen vielä itsekseni vähän matkan päässä salista. Parkkipaikka on melko täysi. Muutama mies seisoo ulkona, tervehdin heitä vaimeasti. Astelen sisään ja alan ottaa takkiani pois. Ei kulu kauaa, ennen kuin ensimmäinen todistaja tulee jo juttelemaan minulle. Minut opastetaan naulakkojen luokse, ja saan ojentaa takkini henkaria pitelevälle miehelle. Aion jo lähteä kohtaamani miehen perään, jotta hän voisi näyttää minulle istumapaikan, mutta kopaisen taskuani ja huomaan kännykkäni jääneen takin taskuun. Haen puhelimeni nopsasti ja riennän kohti suurta salia. Äkkiä erotan ihmispaljoudesta sen miehen, jonka kanssa kävin keskusteluja kesällä, vielä oleillessani tässä kaupungissa. Hän on silminnähden iloinen nähdessään minut, ja puristamme kättä. Hän lähtee näyttämään minulle istumapaikkaa, mutta ennen kuin pääsen asettumaan aloilleni, olen jo paiskinut rutkasti lisää käsiä.
Vaihdan muutaman sanasen miehen kanssa ja silmäilen ympäristöäni. Paikalla on paljon hienosti pukeutuneita miehiä ja naisia. Huomioni kiinnittyy salin etuosassa olevaan pöytään, jolle asetetulla valkealla pöytäliinalla lepää lautasia ja kolme lasia.
Saan samalle penkkiriville istuvalta nuorelta naiselta laulukirjan ja Raamatun Uuden maailman käännöksen. Pian tilaisuus jo kuulutetaan alkavaksi ja ihmiset istahtavat paikoilleen nopeasti. Meidät toivotetaan tervetulleiksi ja kuulemme maininnan, että tätä samaa tilaisuutta vietetään kaikkialla maailmassa.
Ihmiset nousevat ylös laulamaan laulua teemalla "Herran illallinen". Sen jälkeen on rukous, jossa kiitetään siitä, että tilaisuuteen on voitu saapua, ja pyydetään siunausta. Lopuksi kajahtaa yhteen ääneen: "Amen."
Seuraa pitkähkö muistonviettopuhe, jota eräs mies tulee eteen pitämään. Mies puhuu siitä, mitä Jeesus mahtoi ajatella astellessaan juhlahuoneistoa kohti noin 2000 vuotta sitten: oliko hän jännittynyt tai haikea? Aihe johdatellaan siis melkein heti tilaisuuden keskiöön: leipään ja viiniin, joita täällä nimitetään vertauskuviksi. Nimitys ei jättäne sijaa kiistoille siitä, millä tavalla ehtoollisen olemus tässä liikkeessä ymmärretään.
Puheessa korostuu se, että Jeesuksen oli ehtoollista asettaessaan tarkoitus aloittaa uskoa ja toivoa vahvistava perinne. Mies mainitsee paljon Raamatun jakeita, hän ei ehtii sanoa raamatunkohdasta kuin vasta kirjan tai kirjeen nimen, kun Raamattujen selaamisesta aiheutuva kahina jo alkaa salissa. Kenties mielenkiintoisimpana piirteenä heidän raamatunkäännöksestään voin mainita, että siellä ei lue, että ehtoollisleipä ja viini ovat Jeesuksen ruumis ja veri, vaan että ne tarkoittavat sitä. Käännöksessä on siis tässä kohtaa merkittävää tulkintaa.
Mies mainitsee mielenkiintoisia tietoja: juhlaa vietetään Nisan-kuun 14. päivää vastaavana iltana, 239 maassa, ja siihen kokoonnutaan valtakunnansalien lisäksi konventtisaleissa, kodeissa, vankiloissa ja jopa taivasalla.
Puhuja ilmoittaa, että saisimme vastaukset seuraaviin kysymyksiin: 1. Miksi tarvitaan vapautusta synnin kahleista? 2. Ketkä hyötyvät Jeesuksen rakkaudellisesta uhrista? 3. Ketkä nauttivat leipää ja viiniä? 4. Mitä tulee tehdä tilaisuuden jälkeen?
Puhujan vastaus kysymykseen 1. on hämmentävänkin lähellä sitä, mitä minä itse ja käsittääkseni valtaosa kristityistä ajattelevat, ainakin sanojen tasolla: puheessa vilahtavat mahdollisuus vapautua synnistä; usko Jeesukseen; ajatus, että Jeesus vapautti tottelevaisuudellaan; että Jumala on järjestänyt lunnaat langenneille ihmisille; että Jeesus avasi Aadamin jälkeläisille mahdollisuuden saada elämän, mikä on lahja. Syvemmin tutkittavaksi jäänee, mitä nämä termit tarkemmin Jehovan todistajille merkitsevät.
Vastauksen kysymykseen 2. kohdalla alkaa puhe selvästi kulkea mielestäni eri suuntaan valtavirran kristittyjen näkemyksestä, ja tuo suunta on jo ennalta tuntemani Jehovan todistajien oppi ihmisten kahdesta mahdollisesta toivosta. Jehovan todistajien mukaan voimme valita, tuleeko meistä Jumalan perhettä, mutta emme voi valita sitä, missä tulemme lopulta ikuista elämäämme viettämään, taivaassa vaiko maan päällä. Taivaaseen pääsee todistajien mukaan vain 144 000 valittua, kun taas loput Jehovan todistajat pääsevät maanpäälliseen paratiisiin.
Puheessa tulevat esille valtavirran kristillisyyden kanssa melko yhtenäiset ajatukset siitä, että Jumala on se, joka saa aikaan Raamatussa mainitun uudestisyntymisen, ja että omasta uudestisyntymisestään voi vakuuttua siitä, että Henki todistaa näiden ihmisten henkien kanssa. Kuitenkin totena esitetään myös käsitykset siitä, että Raamatussa mainittu uudestisyntyminen koskee vain noita valittuja, ja siitä, että Ilmestyskirjassa mainitut 144 000 ovat nimenomaan noita uudestisyntyneitä.
Se, minkä vuoksi näistä kahdesta erilaisesta ihmisporukasta puhutaan, selviää seuraavan vastauksen kohdalla: osaa leipään ja viiniin saavat ottaa ainoastaan noihin 144 000 valittuun kuuluvat, joita puhuja antaa ymmärtää olevan enää hyvin harvoja maan päällä. Esimerkiksi itseään hän ei sanamuotojensa perusteella tuohon joukkoon sisällytä. Sitä, että vain nämä harvat saavat osallistua ateriaan, perustellaan sillä, että Jeesus vietti ehtoollista apostoliensa kanssa, joille hän antoi kuninkaallisen vallan. Apostolien uskottaneen siis tämän perusteella olleen osa tuota erityistä valittua joukkoa. Muistonvietto jatkuisi ainoastaan niin kauan kuin noita taivaallisen toivon omaavia yhä olisi maan päällä. En ole varma, ymmärränkö oikein, mutta ihan kuin puhuja antaisi ymmärtää näiden henkilöiden tulevan jossain vaiheessa otetuksi pois maan päältä, minkä jälkeen nämä ateriat loppuisivat täällä tyystin.
Pian ollaan tilaisuuden kohokohdassa. Kirkkokunnista laajalti tutut "ehtoollisen asetussanat" leivän osalta luetaan 1. Korinttolaiskirjeestä, minkä jälkeen eräs todistaja tulee eteen pitämään rukouksen. Joukko miehiä nousee ottamaan pöydältä lautaset ja jakaantuu penkkirivijonoille.
Seuraa sarja kieltäytymisiä. Jotkut ottavat lautasen vähäksi aikaa käteensä, ja sitten, tekemättä mitään sillä olevalle leivälle, ojentavat lautasen vierustoverille. Jotkut siirtävät lautasen seuraavalle henkilölle suoraan. Kun rivi on lopussa, lautasta kantava mies ojentaa leivän seuraavalle riville.
Yritän seurata, söisikö kukaan, ja samalla yksi aseteista lähenee minua nopeasti. Edessä puhutaan kiertämisen aikana lyhyt esittely leivän koostumuksesta. Äkkiä minulla on kädessäni Iittalan lasilautanen, jolla näen ruskean, litteän ja osaksi murennetun leivän. Annan lautasen viivyttelemättä siitä huolehtivalle miehelle, joka jatkaa jälleen eteenpäin.
En huomaa kenenkään syövän leipää.
Miehet vievät lautaset takaisin eteen. Seuraa maljaa koskevan korinttolaiskirjeen kohdan lukeminen ja samaan tapaan rukous. Sitten sama järjestely toistuu viinilasien suhteen. Miesten kiertäessä edestä kerrotaan, että viinin on oltava käynyttä ja että esimerkiksi viini, johon on lisätty alkoholia, ei olisi sopivaa.
Keskityn kovasti siihen, että en pudottaisi lasia, kun se tulee kohdalleni. Saan sen ojennettua rivejä kiertävälle miehelle ongelmitta, tunnen juoman väkevän tuoksun. Mieleeni nousee kysymys: Missä tämän tilaisuuden pointti on? Jos jo ennalta tiedetään, että tähän yhteisöön ei kuulu ketään "valittua" ja nähdään, että ketään valittuna itseään pitävää ei tule paikalle, miksi täällä vaivaudutaan järjestämään koko "ateriaa"? Miksi valittuksi itsensä mieltävät eivät voi ilmoittaa, missä aikovat olla muistonvieton aikaan, jotta tilaisuudet voitaisiin järjestää vain siellä? Nyt koko järjestely vaikuttaa muodollisuudelta, joka jää ikään kuin puolinaiseksi.
Puhuja korostaa pian, että tässä tilaisuudessa on toimittu raamatullisesti. Hän puhuu kauniin kuuloisin sanoin vertauskuvien miettimisestä ja Jeesuksen myönteisistä ajatuksista meitä kohtaan jo nyt: Jeesus kuulemma näkee jo nyt meidät sellaisina, joita heistä voi tulla hänen tuhatvuotisen hallintonsa aikana. Tarkoittaako hän me-muodolla läsnäolijoita vai vain todistajia, jää epäselväksi.
Lopuksi mies innostaa yleisöä osoittamaan arvostusta uhrille noudattamalla Jumalan huonekunnan sääntöjä: Kasvata tietoasi, kadu, käänny, vihkiydy, ota kaste. Tutki Raamattua ja hyödynnä kaikki viikoittaiset kokoukset. Ja kerro muille.
Raamatunkohdan 1. Joh. 4:9 jälkeen seuraa joukko ilmoitusasioita, ja sitten päätöslaulu teemalla "Tervehdi Jehovan esikoista!". Sen jälkeen tuttuun tapaan rukous.
Melkein välittömästi tilaisuuden päätyttyä vieressäni istuva seurusteleva pari aloittaa keskustelun kanssani. Myös ennen tilaisuutta kohtaamani tuttu mies tulee vielä juttelemaan minulle. Hän puhuu siitä, miten tämän juhlan ajankohta lasketaan: menetelmä on ilmeisesti suunnilleen sama kuin "kristikunnalla", mutta päivää ei ole sidottu aina samaan viikonpäivään, kuten kristittyjen pääsiäinen ja pitkäperjantai. Muistonvietto sattuu miehen mukaan kuitenkin aina suunnilleen viikon sisälle näistä juhlista.
Astelen pian eteiseen, huojentuneena tilaisuuden päättymisestä. Se on kestänyt vain noin tunnin, vaikka aika on tuntunut hieman pidemmältä. Enää naulakkojen luona ei näytä olevan henkarien ojentelijoita. Nappaan takkini ja livahdan ulos, huikaten vielä vierustovereilleni, jotka ovat oven vieressä. Jos näen oikein, parin miesosapuoli jakaa siinä Vartiotorni-lehtiä.
Tilaisuus oli paljolti sellainen kuin olin odottanut. Mielessäni on totta kai joitakin kysymyksiä, joista olisi kiva keskustella Jehovan todistajien kanssa, kuten se, tukeeko Raamattu kokonaisuutena, esimerkiksi Apostolien teoissa, ongelmattomasti vain valittujen osallistumista ehtoolliselle taikka sitä, että tämä ateria olisi vain kerran vuodessa. Mutta nämä toistaiseksi minulle vastaamattomat kysymykset saavat jäädä odottamaan vähäksi aikaa.
Kävelen läpi autojen kansoittaman parkkipaikan. Ulos on tullut pimeä, ilta on tummunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti