Ekskursio Verkoston messuun

Sunnuntai oli minulla niin sanottu ”tuplapäivä” eli kävin kahdessakin tilaisuudessa saman vuorokauden aikana. Aamulla olin vieraillut Lähetyshiippakunnan messussa, nyt puolestaan oli vuorossa tyyliltään hyvin erilainen messu, mutta messu kuitenkin.

Verkostoa voisi kaiketi luonnehtia parhaiten sanalla jumalanpalvelusyhteisö, jota nettisivuillakin (www.verkosto.net) käytetään. Käsittääkseni verkoston toiminnan ytimessä ovat parin viikon välein vietettävät messut sekä pienryhmät, jotka ovat sivujen mukaan ihmissuhteiden syventämistä varten. Verkosto ei kuitenkaan virallisesti taida kantaa seurakunnan nimeä, vaikkakin monet ehkä pitävät sitä omana seurakuntanaan.

Olen itse käynyt Verkoston messussa kerran aiemmin, ja siitä taitaa olla jo noin vuosi. Astellessani illan hämärtymisen aikoihin sumussa kohti Munkkiniemen kirkkoa, jossa messu pidettäisiin, tiesin siis jo suurinpiirtein, mitä odottaa.

Etsiydyin kirkossa istumaan pitkälle puiselle penkille. Sali oli normaali kirkkotila, arkkitehtuuriltaan moderni. Etuosassa näkyi ehtoollispöytä ja teknisiä laitteita. Eri-ikäisiä ihmisiä oli jo paikalla jonkin verran, vaikkakin väkeä valui mukaan vähitellen vielä tilaisuuden alettuakin. Taustalla soi musiikki, joka ei ollut mahdottoman kovalla. Seinälle heijastettuina pyöri muutamia dioja, jotka kertoivat muun muassa soluista ja Alfa-kurssista. Toiminnan myös ilmoitettiin olevan täysin lahjoitusvaroin rahoitettua.

Pian alkoi bändin soittama musiikki, lauluna oli virsi 329, ”Kiitos nyt Herran”. Monet nousivat ylös ja yhtyivät laulamaan pianon, saksofonin, kitaran ja rumpujen tahdissa. Sanat eivät tulleet seinälle ihan heti, mutta hetken päästä ne jo näkyivät helpottaen laulamista.

Laulamisen jälkeen juontaja Petri Patronen puhui lyhyesti alkusanoja. Hänen kysyttyään, oliko joku täällä ensimmäistä kertaa ja joidenkin viitattua, raikuivat aplodit. Uusille olisi tilaisuuden jälkeen varattu oma ”Uusien pöytä”.

Patronen puhui siitä, että oli hyvä pysähtyä ja mainitsi taakkojen ja murheiden tuomisen Jumalan eteen. Itse asiassa seurasikin eräänlainen synnintunnustus. Hetki oltiin hiljaa ja sitten juontaja rukoili ja julisti synnit anteeksiannetuiksi.

Tilaisuus jatkui ylistyksellä: lauluina olivat ”Enemmän sinua”, ”Herramme” ja ”Janoan Sua”, joista viimeinen on minulle oikeastaan eniten tuttu vapaakirkollisista piireistä. Eräät taputtivat käsiään tai kohottivat ne, yhden näin hieman kuin tanssivan.

Juontaja piti kiitosrukouksen ja pyysi Jumalaa puhumaan tänään. Seuraavaksi pienokaiset ja nuoret siunattiin omiin ryhmiinsä, kaiketi joihinkin pyhäkoulun tapaisiin. Siunattujen lähdettyä juontaja kutsui puhumaan erään, joka oli palannut lapsityöhön tauon jälkeen. Lyhyen lapsityötä käsitelleen puheen jälkeen kuultiin taputukset ja illan varsinainen puhuja tai saarnaaja Johanna Sandberg esiteltiin.

Taputusten saattelemana puhujalle sanottiin hänen olevan vapaa puhumaan sydämellensä annetun mukaisesti. Hän kertoi Verkoston olevan osa valtakunnallista Spirit-verkostoa, ja myöhemmin tilaisuudessa kävi selvästikin ilmi, että Verkoston tapaisia yhteisöjä on nykyään ympäri maata.

Puheen aiheena oli uskovien alamaisuus toisilleen Efesolaiskirjeen 5. luvun mukaisesti. Raamatunkohta myös heijastettiin seinälle. Sen lukemisen aikana ihmiset seisoivat. Puhuja mainitsi aiheestaan olevan yleensä hieman vähemmän opetusta. Hän kertoi alamaisuuden olevan Jumalan antama periaate tai malli, joka tuo siunauksen. Esimerkiksi erehtyvääkin pastoria kohtaan tuli olla alamainen, täydellistä pastoria ei ollutkaan. Kyse ei ollut kuitenkaan ihmispalvonnasta, vaan ymmärsin pointin olevan enemmän kunnioituksessa. Uskovien suhteessa toisiinsa tärkeää oli rinnalle asettuminen ylhäältä päin saarnaamisen sijaan. Keskeisenä pointtina puheessa oli Jumalan seuraajana oleminen, Jumalan imitointi.

Eräässä vaiheessa puhuja vaikutti havahtuvan ja kysyi, oliko puhunut jo kauankin ja kertoi voivansa lopettaa jo. ”Ei tarvii”, kuului yleisöstä. Tästä huolimatta puhe oli jo kuitenkin loppuvaiheessa ja pian puhuja rukoili. Seinälle heijastettuna alkoi pyöriä video, jossa oli tosin aluksi hieman teknisiä ongelmia. Kun äänet tulivat, saimme kuulla videon kautta siitä, miten kirkko ei ollut kuollut, mutta se kuitenkin tarvitsi uudistusta. Yhteisöt ja hengelliset kodit olivat käsittääkseni videon pääteema. Juontaja kertoi videon jälkeen, että kun vuonna -99 muutama pastori sai sydämelleen vapaaehtoisten kanssa perustaa Verkoston, ei vastaavia yhteisöjä ollut vielä kovinkaan paljoa.

Kolehti kerättiin kappaleen ”Läpivalaisu” aikana. Sitten naispuolinen pastori puhui alttarin takana. Juontaja ei ilmeisestikään ollut pastori, joten oli sinänsä luonnollista, että messun ehtoollisen toimittaisi vihkimyksen saanut henkilö. Pastorilla olin huomaavinani ”sokeripalan” kaulassa, mutta messukasukkaa hänen yllään ei muistaakseni ollut.

Ehtoollisosassa oli ymmärtääkseni valtaosa luterilaisen kaavan mukaisista vaiheista, mutta esimerkiksi Pyhä-hymniä ei kuitenkaan laulettu. Kuulimme ja koimme rukousta, ehtoollisen asetussanat ristinmerkkeineen, ehtoollisavustajien (joita taisi olla viisi) kutsumisen, Isä meidän -rukouksen, Kristuksen rauhan toivottamisen kättelyn kautta ja Jumalan Karitsa -laulun seisoen.

Ehtoollisen jakaminen kesti kohtuullisen pitkään, tarjolla oli myös alkoholitonta viiniä ja gluteenitonta leipää. Hetken kuluttua ehtoollisen aikana kuultiin laulut ”Isä meidän” ja ”Hoosianna”. Vielä kiitosrukouksen kaiuttua juontaja sanoi loppusanat, mainitsi ”yhteyden sakramentista”, jota olisi mahdollista toteuttaa kahvilla tilaisuuden jälkeen. Rukouspalvelu olisi avoinna tarvitseville. Juontaja sanoi Herran siunauksen ja lopuksi huikkasi: ”Moi moi!”

Itse vetäydyin kahvittelemaan ja juttelin vielä muutamille tuttavilleni, joita paikalla oli. Sitten olikin jo aika lähteä kotia kohti.

Verkoston melko vapaamuotoinen messu oli mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa mielestäni oli helppo aistia piirteitä sekä perinteisestä luterilaisuudesta että vapaammasta hengellisyydestä. En ole varma, onko tilaisuudella vertailukohtaa, mutta jostain syystä mieleeni tulee äkkiseltään luterilainen viidesläisyys tai viides herätysliike, jossa ainakin joidenkin haarojen suhteen ylistyksellä ja kokemusrikkaalla uskonelämällä on kokemukseni mukaan suuri osuus verrattuna vaikkapa selkeään luterilaisuuden korostamiseen. Vapaakristillisyyden kanssa yhteisten vaikutteiden lienee myös helpointa ilmetä juuri viidennessä herätysliikkeessä. Varsinaisista yhteyksistä Verkoston ja viidesläisyyden välillä en kuitenkaan tiedä.

Verkoston kaltaisia yhteisöjä siis oli kuulemani mukaan paljon – ehkä joskus ajaudun muihinkin samankaltaisiin tilaisuuksiin.