maanantai 12. kesäkuuta 2017

Ekskursio katoliseen messuun afrikkalaisille

Jo neljäs perättäinen ja kaiken kaikkiaan ties kuinka mones katolinen ekskursio, mutta vieläkin löytyy uutta. Pyhän Kolminaisuuden päivänä tieni vei afrikkalaiseen messuun Pyhän Marian kirkossa. Kyseessä on erityisesti afrikkalaistaustaisia katolilaisia silmälläpitävä messu, joiden järjestäminen on hiljattain alkanut.

Ostin kahvikupposen ja tallustelin jo tutuksi käyneelle kirkolle, jonka ulkopuolella näin paljon hienoihin kirjaviin asuihin pukeutuneita ihmisiä. Pian messusta minulle vinkannut kaverini saapui ja etsimme paikat salista. Kirkko tuli osanottajista melko täyteen. Messu oli kaavaltaan ”normaali”, kielenä englanti, ja sitä saapui viettämään isä Leonard -niminen pappi.

Tilaisuuden aloitti normaalisti kellon kilinä, jonka jälkeen nousimme ylös. Musiikin soidessa ristisaatto kulki minusta katsottuna ensin oikean seinän viereistä käytävää ja sitten keskikäytävää eteen. Alttarin suitsutus ja syntien tunnustaminen sujuivat muistaakseni melko tavalliseen tapaan, mutta tunnustuksen jälkeinen Herra armahda -litania oli mielenkiintoista kuunnella, se nimittäin lausuttiin swahiliksi. Tätä seurannut latinankielinen Kunnia Jumalalle korkeuksissa -hymni oli melkoisen pitkä vuorolaulun omainen toimitus, jossa kertosäkeenä toistuivat hymnin ensimmäiset sanat. Sävelet olivat iloisia ja mukaansatempaavia, ja opin itsekin kertosäkeen nopeasti. Ihmiset yltyivät jopa taputtamaan tahdissa, mutta koska hymni oli niin pitkä, loppua kohden taputukset hiipuivat.

Vasta niin kutsutussa messun sanaosassa istuimme alas penkkeihin. Ensimmäisen lukukappaleen Toisesta Mooseksen kirjasta meni lukemaan eräs nainen, ja hän johti tämän jälkeen myös lyhyen vuorolaulun. Sitten hän vaihtoi paikkaa toisen naisen kanssa, joka tuli lukemaan toisen lukukappaleen Toisesta kirjeestä korinttilaisille. Evankeliumitekstiä luettaessa tilanne oli odotetusti juhlallisempi suuremman porukan ollessa läsnä pulpetin luona lukijan lisäksi. Evankeliumiin liittynyt Halleluja-laulu oli minulle tuttu jostain (tässä versiossa laulettiin hauskasti sanaa pätkien ”Halle, halle, halle, halleluja”).

Isä Leonardin saarna oli todella mielenkiintoinen ja yllättäväkin kokemus, mutta toisaalta ehkä myös hyvin tilanteeseen sopiva. Hän esitti saarnansa alussa kysymyksen, mikä on kolminaisuus, ja alkoi aika pian laulaa kolminaisuudesta kertovaa laulua, johon sali yhtyi. Tunnelma oli erittäin hyväntuulinen ja rytmikäs. Se toi kiistämättä mieleeni stereotyyppisen afroamerikkalaisen kokouksen. Pappi käytti myös ”I can’t hear you” -tyyliä saadakseen kirkkokansan vastaamaan kuuluvammin johonkin kysymykseensä. Kylläpä messussa taisi kerran oikein suurella äänellä kuulua myös AMEN! -huuto.

Laulun jälkeen pappi vitsaili, että kuulemma laulaminen saarnaosion kohdalla tarkoittaa, että pappi ei ole valmistautunut saarnaan. Isä Leonard kuitenkin piti kohtuullisen pituisen puheen, jossa hän puhui kolminaisuudesta melko ei-teologiseen sävyyn. Tuo kenties kaikkein tärkein kristillinen oppi on kieltämättä sangen vaikea hahmottaa eikä sen avaaminen saarnassa ole varmastikaan helppoa. Tämänkertaisen saarnan tyyli ja sanavalinnat olivat hyvin ihmisläheisiä ja ymmärrettäviä, mutta tiukan kirjaimellisesti kuunteleva teologi pystyisi löytämään puheesta parikin harhaoppia. On kuitenkin hyvä muistaa, että sanojen ja termien merkitykset eri konteksteissa eivät välttämättä ole laisinkaan yksioikoinen juttu.

Saarna sisälsi myös paljon dialogisuutta kirkkokansan kanssa. Pappi lupaili hauskaan tapaansa vastanneiden voittavan viiden tähden kahvia. Kaiken kaikkiaan sain isä Leonardissa kuvan hyväntuulisesta ja eloisasta miehestä.

Messun ehtoollisosa sujui nähdäkseni hyvin perinteiseen tapaan. Lopussa kerrottiin lukuisia ilmoitusasioita, ja niiden jälkeen alkanut loppulaulukin jouduttiin keskeyttämään, kun ilmoituksia olikin vielä lisää. Tilaisuuden lopulla myös rohkaistiin ihmisiä olemaan Kristuksen lähettiläitä ja korostettiin, että afrikkalaisuus ei ole vain värin, vaan myös sydämen ja ylistystavan asia.

Koin viihtyneeni tässä tilaisuudessa, jonka tunnelma oli jotenkin vapautunut ja kaavasta huolimatta maanläheinen. Messu toi mieleen nostalgisia muistoja ajoilta, jolloin itse enemmän kävin vapaakristillisissä tilaisuuksissa. Tämä tilaisuus oli oiva innoittaja myös protestanttiseen afrikkalaiseen tilaisuuteen hakeutumiselle – sellaisissa gospelkuorojen ja amen-huutojen siivittämissä kokouksissa en ole vielä käynytkään.


Niin, afrikkalaisen messun loppulauluna toimi tuttuakin tutumpi Holy, holy, holy, joka on myös luterilaisessa virsikirjassa suomeksi virtenä 134. Tämä ei ollut ainoa kerta Pyhän Kolminaisuuden päivänä, kun kyseisen sävelmän kuulin. Kävin nimittäin toisellakin ekskursiolla, joka katkaisee katolisten vierailujen sarjan, ja onkin jotain tällä blogilla ennennäkemätöntä. Ensi postausta odotellessa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti