Lestadiolaisuus on yksi Suomen kirkon viidestä herätysliikkeestä rukoilevaisuuden, herännäisyyden, evankelisuuden ja viidesläisyyden ohella. Lestadiolaisuus sai alkunsa pohjoisessa 1800-luvulla, merkittävänä alkuaikojen vaikuttajanaan saarnaaja ja pappi Lars Levi Laestadius. Etenkin 1900-luvun koitettua liike koki monia merkittäviä hajaannuksia ja lestadiolaisia suuntauksia onkin tänä päivänä käsittääkseni noin kaksikymmentä. Suomen ohella keskeisiä vaikutusalueita on muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Pohjois-Amerikassa. Meillä tunnetuimmat suuntaukset lienevät kannattajamäärältään suurimman vanhoillislestadiolaisuuden lisäksi esikoislestadiolaisuus, rauhansanalaisuus, uusheräys ja elämänsanalaisuus.
Lestadiolaisuus on jo kauan kiinnostanut minua, ja minulla on useampia tuttuja, jotka omaavat joko esikois- tai vanhoillislestadiolaisen taustan. Taitaapa minussa itsessänikin lestadiolaisveri virrata, ainakin olen kuullut, että isoäitini isoäiti olisi jonkinlainen lestadiolainen ollut. Käytännön kokemukseni liikkeestä ja etenkin sen jumalanpalveluselämästä ovat kuitenkin jääneet niukoiksi. Tiedän, että lestadiolaisilla, kuten muillakin herätysliikkeillä, seurat ovat olleet keskeinen kokoontumisen muoto. Olen itse osallistunut viime vuonna Herättäjäjuhlilla herännäisseuroihin ja evankelisissa seuroissa olen ollut pari kertaa jopa itse puhumassa. Kokemukseni mukaan seurat ovat rakenteeltaan yksinkertainen tilaisuus, jossa keskeisinä osina ovat yhtäältä hengelliset puheet ja toisaalta virret tai laulut, joita voidaan laulaa esimerkiksi kunkin liikkeen omasta laulukirjasta.
Olen kerran osan aikaa ollut mukana Lestadiolaisten ylioppilaskodilla järjestetyissä seuroissa, mutta pitkään olen miettinyt käymistä seuroissa myös ihan opiskelijaviitekehyksen ulkopuolella. En ole kuitenkaan yksin rohjennut lähteä, sillä olen ajatellut seurojen olevan tavallisia hyvinkin julkisia jumalanpalveluksia intiimimpiä tilaisuuksia. Kun kerran nyt sain tilaisuuden lähteä seuroihin tutussa porukassa, päätin tarttua siihen.
Tilaisuus järjestettiin paikassa, jota kuulin kutsuttavan seuratuvaksi. Odotin vaistomaisesti vanhaa puutaloa, jossa olisi suuri huone narisevine lattioineen. Mutta yllätyin suuresti päästyämme perille. Oulunkylän siimeksessä oli tietämättäni sijainnut suuri tiilirakennus, joka toi mieleen eniten jonkinlaisen vapaiden suuntien tyypillisen modernimman kirkon. Aulatilat olivat suuret ja kirjamyyntiäkin oli järjestetty. Itse sali oli kooltaan paljon odottamaani suurempi, ja se oli täynnä pitkiä vihreällä kankaalla verhoiltuja kirkonpenkkejä. Myös sangen kookas parvi rakennuksessa oli, ja seinällä suuri puinen risti. Vapaista suunnista erottavana tekijänä voitaneen kuitenkin pitää enemmän luterilaisuuteen viittaavia urkuja, jotka olivat salin etuvasemmalla. Siinä kohtaa, missä luterilaisessa kirkossa olisi alttari, oli erikoislaatuinen puhujankoroke, jollaista en muista missään muualla nähneeni. Se oli puinen, kasveilla koristeltu ja selkeästi muuta salia korkeammalle nouseva rakennelma, joka etäisesti toi mieleen jonkinlaisen tuomarinistuimen oikeussalissa. Korokkeessa luki isoilla kirjaimilla: MINÄ OLEN HYVÄ PAIMEN.
Saapuessamme oli aulassa jo paljon väkeä, mutta itse salista löytyi vielä hyvin istumatilaa. Sain kuitenkin huomata, että paikka tulisi hyvin täyteen seurojen alkuun mennessä. Olen huono arvioimaan, mutta ihmisiä on täytynyt olla satoja, erään mukaan ehkä viisi- tai kuusisataa. Ymmärsin, että ennen näitä kello kuuden seuroja oli jo järjestetty yhdet seurat, ja että nämä jälkimmäiset olivat enemmän nuorten suosiossa. Huomattava määrä osanottajista koostuikin nuorisosta ja suunnilleen omanikäisestäni porukasta. Joku saattaa ajatella lestadiolaisuutta pukeutumisen suhteen konservatiivisena, mutta ilmeisesti vanhoillislestadiolaisuus on muun muassa tässä suhteessa jonkin verran avartunut näkemyksiltään. Nyt en kyennyt huomaamaan seurakansan vaatetuksessa juuri mitään leimallisesti yhdistävää tekijää: he olivat ulkonäöltään kuin keitä tahansa satunnaisia kaupunkilaisia.
Mielenkiintoista oli, että ennen seurojen varsinaista alkua eteen tultiin ilmoittamaan, että laulettaisiin joitakin lauluja. Ilmoille kajahtikin urkujen säestyksellä kolme Siionin laulujen kappaletta, joista yhden sävelmä oli tuttu Virsikirjan virrestä 600. Laitoin merkille, että salin toisella puolella järjestettiin viittomakielinen tulkkaus.
Kun tilaisuuden varsinainen alku koitti, tultiin eteen sytyttämään kynttilöitä. Alkuvirtenä toimi virsi numero 134, Pyhä, pyhä, pyhä, jonka olinkin jo aiemmin samana päivänä päässyt englanniksi laulamaan. Urkujen pauhattua kahden säkeistön ajan puhuja kapusi korokkeelle kolmannen aikana. Vaikka osasin odottaa seuroilta yksinkertaista rakennetta, minua silti yllätti, että puheosuuteen mentiin näin pian. Aluksi puhuja siunasi seurat lyhyesti ja sitten hän aloitti puheensa. Taustahäly oli etenkin alussa kova, johtuen etenkin parvella olevista ihmisistä, joiden tuolien siirtely aiheutti paljon ääntä.
Puhe käsitteli kolminaisuutta kirkkovuoden pyhäpäivän mukaisesti, lähestymistapa oli hyvin teologinen. Itselleni tietenkin oli vain suuri nautinto saada pohtia tätä oppia kauniiden vanhojen sivistyssanojen siivittämänä. Alussa luettiin Matteuksen evankeliumin lopussa oleva lähetyskäsky, jossa Jeesus käskee opetuslastensa kastaa ihmisiä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Alkuosassa käytettiin myös jonkin verran aikaa itse kolminaisuusopin perusteiden selittämiseen, missä seurailtiin hyvinkin tarkasti vanhan kirkon uskontunnustuksia ja kirkkoisien ajan teologiaa. Kolminaisuusoppi on niin monimutkainen teologinen konsepti, että sen mielekkyys usein kyseenalaistetaan. Puhuja esittikin kysymyksen, mitä merkitystä tällä opilla oikein on. Ehkä kiintoisin osa puhetta oli juuri tästä seurannut kolminaisuusopin soveltaminen käytännön uskonelämään.
Kolminaisuus onkin oikeastaan rakkaussuhde. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, Jumalan kolmen persoonan, välillä vallitsee syvä rakkaus. Yhteys on niin syvä, että persoonien on puhuttu läpäisevän toisensa, mitä puhuja kuvasi sanalla perikoreesi. Puhuja nosti ymmärtääkseni tällaisen suhteen ihanteeksi myös ihmisten välisen rakkauden kohdalla. Kun tämä rakkaus syvenee, ihmiset ikään kuin "läpäisevät" toisensa: ihminen huomaa toisessa ihmisessä ikään kuin "toisen minänsä". Ehkä mielessään joidenkin piirien usein toistama What would Jesus do? -kysymys puhuja esitti hauskasti meidän voivan elämässämme kysyä, mitä kolminaisuus tekisi. Vastaus kuuluu: rakastaisi. Kolminaisuudessa kyse ei ollutkaan vain tylsästä opista, puhuja nimitti sitä päin vastoin evankeliumiksi eli ilosanomaksi.
Puhe sisälsi ennen loppumistaan myös jonkin verran kasteen ja lähetystyön käsittelyä. Huomioni kiinnitti erityisesti eräs tässä kohtaa esitetty ajatus: jos uskova ei halua tehdä lähetystyötä, voidaan kysyä, onko usko hänelle vain perinnäinen tapa ja edustaako tällainen elävää kristillisyyttä.
Puheen lopuksi koettiin mielenkiintoinen molemminpuolinen synninpäästö, kun puhuja ensin julisti seuraväelle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja sitten pyysi kuulijoiltaan synninpäästöä, jonka nämä myös kollektiivisesti kättään kohottaen antoivat. Tilanne oli jotenkin juhlallinen, tavallaan myös liturginen. Puhujan päästäminen synneistään oli - niin kuin myöhemmin kuulin ja ymmärsin - myös jonkinlainen luottamuslause puhujalle: ilmeisesti tämä ei teoriassa saisi jatkaa tehtävässään, jos synninpäästöä ei tulisi.
Meille ilmoitettiin seuraavaksi erään miehen nukkuneen pois, minkä vuoksi häntä muisteltiin myös näissä seuroissa. Lauluna veisattiin seisten Siionin laulu 248, Kotini on taivahassa. Tämän jälkeen rukoiltiin, ja rukousasennon kannalta panin merkille ainakin vierustoverini ristivän kätensä ja laittavan ne syliinsä. Tein itse samoin, vaikka usein tapanani on rukouksessa kohottaa ristityt käteni.
Meille lausuttiin vielä Herran siunaus, jonka jälkeen meille vielä ilmoitettiin meitä palvelleen puhujan nimi. Kolehtivirsi tuli tässä vaiheessa, lahjoitukset ohjattiin Rauhanyhdistykselle.
Tilaisuuden lopussa kerrottiin vielä joitakin ilmoitusasioita ja laulettiin, mutta merkillisesti ihmiset alkoivatkin jo pikkuhiljaa purkautua ulos salista. Ilmeisesti "virallinen osuus" oli saatu päätökseen, ja mitään sinänsä oleellista ei tilaisuudessa enää ollut. En ole kovinkaan hyvin perillä siitä, miten tiukka seuroissakäymisvaatimus vanhoillislestadiolaisuudessa vallitsee, mutta käsittääkseni sellainen kuitenkin on olemassa vähän samaan tapaan kuin katolilaisten sunnuntaivelvollisuus.
Jäimme vielä penkkeihin jutustelemaan niin että sali ehti jo melkein tyhjentyä. Kävimme myös pikaisesti parvella kahvilla ja pullalla, jotka eräs päivän uusi tuttavuus ystävällisesti tarjosi meille. Sitten olikin jo aika rientää jälleen eteenpäin.
Näiden seurojen perusteella saamani kuva vanhoillislestadiolaisuudesta oli melko erilainen kuin ennakkoajatukseni. Olin odottanut sulkeutuneempaa, kurinalaisempaa ja jonkin verran pienempää ihmisjoukkoa sekä tulikivenkatkuisia puheita, jotka korostavat vain vanhoillislestadiolaisten pelastuvan ja viittaavat ainakin rivien välistä paljon niin kutsuttuihin syntilistoihin. Tänään olin kuitenkin nähnyt valtavan joukon ihmisiä, jotka olivat kaikissa suhteissa ulospäin hyvin "normaaleja" sekä rauhallisen ja hillityn teologisen puheen, joka oli varsin yleiskristillinen. No, puhe ei kuulemani mukaan ollut se kaikista tyypillisin VL-seurapuhe, mutta muutenkin monet lestadiolaisstereotypiat loistivat poissaolollaan näissä seuroissa.
On varmaan kuitenkin niin, että sekä ennakkokäsitykseni että näiden seurojen kautta saatu ensivaikutelma ovat kumpikin hieman virheellisiä tai eivät ainakaan kerro koko totuutta tästä liikkeestä. En luonnollisesti näin vähäisellä kokemuksella lähde millään muotoa kiistämään kokemuksia niistä monista epäkohdista ja ahdistavista piirteistä, joita lestadiolaisessa liikkeessä on nähty, mutta toisaalta en samasta syystä myöskään ole tällä hetkellä oikea ihminen ottamaan niiden luonteeseen suuremmin kantaa. Selvyyteen pääseminen lestadiolaisuudesta vaatisi kasapäin lisää perehtymistä, ja jää nähtäväksi, ryhdynkö joskus tuohon vaivannäköön. Tällä tietoa voin kuitenkin sanoa näiden seurojen olleen erittäin antoisa ja silmiä avaava kokemus!
http://www.suviseurat.fi/
VastaaPoista